keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joulukuun 3

Seuraavana päivänä koulumatkalla tyttö päätti pakkasesta huolimatta juosta torin poikki kirjakaupan ikkunalle,katsomaan,mitä kirjakauppias oli laittanut esille.Kauppojen jouluikkunat olivat toinen toistaan houkuttelevempia... Paperinuket mielessään tyttö astui hengästyneenä ovesta sisään pieneen kauppaan.Kirjakauppias nousi pöytänsä takaa ja nauroi tytön nähdessään. "ohhoh,onpas sinulla kiire!"hän nauroi. Mutta ennenkuin tyttö ehti sanoa mitään,kauppaan astui hieno rouva korkeakorkoisissa kengissään ja kopisteli kuuluvasti lunta kengistään sisään tullessaan. "Päivää!Ottaisin kolme hienointa paperinukkea ja mielellään lahjapakettiin käärittynä.Sisaren tyttärille",nainen kuulutti jo ovella. Niinpä kirjakauppias päätyi palvelemaan rouvaa ja tyttö jäi mietteisiinsä.Koulussakin oli puhuttu lahjoista.Että piti miettiä tarkkaan,jos antaa lahjan toiselle.Sen piti olla sopiva,oikean kokoinen ja muutenkin tarkkaan harkittu.Samassa tyttö keksi ajatuksen.Löytyisikö kirjakaupasta jotain mummille sopivaa? Hän antoi katseensa kiertää kauppaa.Kattoon asti ylettyvät hyllyt olivat täynnä kaikenlaisia kirjoja,mitä vaan maailmassa saattaa kuvitella olevan.Ylimmäiselle hyllylle pääsi tikkaita pitkin. Alemmalla pöydällä oli esillä värikyniä ja liituja,paperinukkeja,kiiltokuvia,värityskuvia ja pelejä. Lahja-ajatuksesta innostuneena tyttä kierteli kaupassa ja hypisteli erilaisia kyniä ja kaikkea,mitä vain sattui näkemään.Joululahja varmasti saisi mummin piristymään ja paranemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti